— Kangasniemen maamiesseuran innokas neuwoja hra Kaarlo Kiwi tulee t. k. lopulla eroamaan toimestaan seuran palweluksesta, mennäkseen Kiikalan pitäjässä olewalle kotitilalleen. Kuluneen toimintawuoden aikana, minkä hra Kiwi on seuran palweluksessa ollut, on maamiesseuran kokouksia pidetty tuhkatiheään eri kulmilla pitäjää. Osuustoiminta-aate, minkä harras wirittäjä hän on ollut, on niinikään lewinnyt kautta laajan Kangasniemen. Ja ettei työ ole tyhjiin mennyt, sitä todistaa rakenteilla olewa osuusmeijeri sekä wiimeistelyä wailla olewa osuuskauppa. Kaikki maamiehet ja osuustoiminnan ystäwät tuntewat sywää kiitollisuutta hra Kiweä kohtaan hänen wäsymättömästä uhrautumisestaan tämän paikkakunnan hywäksi.
Uutisia Kiikalasta yli 100 vuotta sitten. Poimintoja Kansalliskirjaston historiallisesta sanomalehtiarkistosta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kivi. Näytä kaikki tekstit
16.1.2013
16.2.2012
Raittiusseura Valonsäde II:n kokous (1907)
-- Kiikalan r.-seuran Walonsäde II:n wuosikokous ja iltama pidettiin Komisuon kansakoulussa sunnuntaina t. k. 20 pnä. Seuran esimieheksi kuluvaksi wuodeksi walittiin kansak. opettaja J. F. Luukko uudelleen. Toimikunnan jäseniksi tuliwat äänestyksen kautta rouwa Suoma Lindberg ja Mimmi Kallankari ja Olga Kiwi, kansak.opettaja E. Raiwo ja talollisenpoika Eelis Jokinen. Seuran edustajiksi Turun raittiuspiirin kokoukseen walittiin rouwa Suoma Lindberg ja opettaja E. Raiwo ja waralle rouwa Betty Luukko. Edustajiksi yleiseen koko maata käsittäwään raittiuden ystäwien wuosikokoukseen Hämeenlinnaan walittiin hra J. Luukko ja waraedustajaksi hra W. Lindberg. Seuran tilientarkastajiksi tuliwat neidit Kirsti Juselius ja Bertta Päiwiö ja waratarkastajiksi Kalle Autio ja Juho Tuominen. Jäsenmaksu päätettiin pysyttää entisellään eli 25 penniä, ettei kenenkään tarwitse korkeita maksuja pelätä seuraan liittyessään.
Illan kuluessa piti opettaja Luukko raittiuspuheen, jota walaisi kuwain awulla, rouwa Lindberg lausui runon ja hra Lindberg kertoi sadun wiinasta. Wäliajoilla laulettiin yksiäänisesti raittius- ja isänmaallisia lauluja. Lopuksi esitettiin näytelmä "Maisteri kesäwieraana" sekä pidettiin muuan pilapuhe.
Toiwomme, että nuoriso alkaneen wuoden ajalla innolla ryhtyy raittiusaatetta edelleen paikkakunnalla edistämään ja wanhemmatkin kai ymmärtäwät antaa heidän harrastukselleen tukea ja kannatusta, että yhteisin woimin woitaisiin wäkijuomain tarjoilutapa ainakin yleisistä pidoista ja kesteistä saada poistetuksi. Tähän asti on se -- poikkeuksia lukuunottamatta -- ollut wielä liian yleistä niitä kun on tarjoiltu yksinpä lukusissakin, mikä muualla maassamme lienee ja jo ylen harwinaista.
Tunnisteet:
Jokinen,
Kallankari,
Kivi,
Lindberg,
Luukko,
raittiusseura,
Raivo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

